STEPin Harjavallan 30 MW pellettihöyrykattilalaitos vihitty käyttöön

STEPin Harjavallan 30 MW pellettihöyrykattilalaitos vihittiin käyttöön 27.4.2016. Juhlallisuuksiin osallistui 90 kutsuvierasta. Juhlapuheen piti elinkeinoministeri Olli Rehn.

Puheessaan ministeri Rehn korosti kiertotalouden ja teollisten symbioosien merkitystä siirryttäessä kohti hiilivapaata yhteiskuntaa. STEPin yhteistyö muiden Harjavallan Suurteollisuuspuiston toimijoiden kanssa on hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta jo nyt.
 

Toimitusjohtaja Tomi Ihalainen esittelee pelletihöyrykattilalaitosta elinkeinoministeri Olli Rehnille ja Boliden Harjavallan toimitusjohtaja Timo Rautalahdelle.
Tilaisuuteen kuului tutustuminen uuteen laitokseen. STEPin henkilöstö esitteli laitoksen toimintaa ja teknisiä ratkaisuja juhlavieraille. Kierroksen aikana tutustuttiin polttoaineenkäsittelyyn, kattilatekniikkaan, pölypolttimeen sekä aurinkovoimalaan laitoksen katolla.
  
Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n toiminnan laajentuminen Harjavallan Suurteollisuuspuistossa kasvattaa alueen energiantarvetta. Maaliskuussa 2015 NNH ja Suomen Teollisuuden Energiapalvelut - STEP Oy sopivat uuden biohöyrylaitoksen rakentamisesta Harjavaltaan. Uudella 30 MW tehoisella höyrykattilalaitoksella tuotetaan vuoden 2016 alusta alkaen Norilskin tarvitsemaa höyryä noin 220 000 MWh vuodessa. Uusi höyrykattilalaitos käyttää polttoaineenaan puupellettiä ja varapolttoaineena nesteytettyä maakaas